Tavoite: Bangkokista Kanchanaburiin Kwaijoelle.
Lopputulos: Hienon päivän ilta kelluvassa hotellissa.
Lomamittarin lukema: 110%. Ulkona 31, sisällä 25. Saasteet jäivät Bangkokiin.

Torstai-aamun herätys Bangkokissa kello kuuden jälkeen tuntui kohtuullisen helpolta, koska emme onneksi olleet jaksaneet innostua hyppäämään sekaan miljoonakaupungin yöelämään. Joten hyvien yöunien jälkeen kelpasi astella aamupalalle. Ihmeen hyvin äänieristyskin esti noin viidenkymmenen metrin päästä huoneemme ikkunasta soljuvan moottoritien autovirran äänet ulos. Vähän nuhjaantunut Manohra tosin oli, mutta sehän mainostikin olleensa samalla paikalla vuodesta 1966. Liekö oli sen jälkeen paljoakaan remonttia tehty, mutta betonipylväiden nokkaan oli ympäristöön ilmestynyt moottoriteiden luiskia, niinpä aurinkokaan ei enää tainnut paistaa hotellin sisäpihalle 60-luvun tapaan.

Aamupalalla saksalaispariskunta tuli kertomaan meille, että he olivat edellisiltana käyneet ruokailemassa josssain lähistön ravintolassa sillä seurauksella, että nyt he molemmat oksensivat rajusti. He pyysivät meitä välittämään oppaalle tiedon, että heidän osaltaan retki keskeytyy ja että he joutuvat palaamaan taksilla Pattayalle. Joten porukka alkoi vähentyä ja tunnelma tiivistyä. Harmi saksalaisten puolesta.

Vaikka opas oli edellispäivänä kertonut tulevansa henkilökohtaisesti hakemaan meitä hotellilta, niin emme häntä siellä aamulla kuitenkaan nähneet. Onneksi englantia taitamaton meitä hakemaan lähetetty kuski älysi kysellä hotellin henkilökunnalta oikeat ihmiset kyytiin ja niinpä matka pääsi jatkumaan.

Päivän ensimmäisenä kohteena oli käynti kelluvilla markkinoilla. Eli jos ihan rehellisiä ollaan, niin veneajelu paikallisten viemäriverkossa. Aika tiukasti pideltiin huulia supussa, kun huomattiin, että kanavien vierustojen talot pukkasivat suorilla putkilla tavaraa samaan kanavaan, missä me rehvakkaina veneiltiin. Onneksi yhtään naapuruston lintuinfluenssaa sairastavan mummon nestepäästöä ei ryöpsähtänyt syliimme vaikka muutamia putkia ihan tähtäysetäisyydeltä ohitettiinkin. Mutta roiskuihan siinä kanavan vesi kun vauhti oli kova, mutta onneksi pysyttiin kyydissä eikä tullut nieltyä kovin montaa pisaraa sisuksiin.

Varttitunnin ajeltuamme uimakelvottoman oloisissa vesissä olimme perillä kelluvilla markkinoilla. Turisteille oli tarjolla sitä samaa kamaa mitä kaikki Thaimaan rannat ovat täynnä, hiukan kovemmalla hinnalla tosin. Melkoista tasapainotaitoa vaati myyntityö niiltä rohkeilta, jotka kolmimetristen puupaalujen nokassa pitkin päivää kyyhöttivät pienellä lavalla tavaroitaan kaupitellen. Bisnes näytti sujuvan ja veneitä suihki joka suuntaan kuljettaen turisteja lisää tuohon "pakolliseen" nähtävyyteen.

Kelluvien markkinoiden jälkeen ajoimme useamman tunnin kohti Burman eli nykyisemmin Myanmarin rajaa. Kanchanaburi oli paikka minne olimme menossa. Kyseinen kaupunki on paremmin tunnettu siitä, että sen läpi virtaa elokuviin ja kirjoihinkin asti päässyt joki nimeltä Kwai. Matkalla Kanchanaburiin pysähdyimme ihailemassa paikallisten käsityöläisten puunveistotaitoa ja kuten oheisesta kuvasta ehkä näkyy, oli näiden taltta- ja vasarataitajien työn jälki aika vakuuttavaa.

Kanchanaburissa toisen maailmansodan historia alkoi konkretisoitua meille, kun pysähdyimme isolle liittoutuneiden sotilaiden hautausmaalle. Tuonne hautausmaalle on haudattuna yli 5000 liittoutuneiden sotilasta, joista pelkästään hollantilaisia yli 1600 kpl. Historiaa tuntemattomammille siis hieman kertausta: Japani hyökkäsi ja valloitti toisen maailmasodan alkuvuosina lähes koko Indokiinan mukaanluettuna Malesia, Thaimaa, Vietnam ja Burma. Nämä Ranskan, Hollannin ja Britannian vanhat siirtomaat joutuivat antautumaan ylivoimaisille japanilaisille joukoille ja tämän yhteydessä liittoutuneiden joukkoja joutui sotavangeiksi satoja tuhansia sotilaita.

Sodan pitkittyessä ja Yhdysvaltojen liityttyä mukaan, tuli Japanille tärkeäksi turvata Indokiinassa sijatseville joukoille tarvikekuljetukset maateitse, lähinnä siis junateitse. Tuolloin syntyi suunnitelma rautatiestä, joka kulkisi Bangkokin satamasta halki miltei lävitsekulkemattomien sademetsien ja vuoristojen Burman puolelle. Tuon rautatien rakentamiseen tarvittiin työvoimaa ja helpoiten sitä oli saatavilla liittoutuneiden sotavankien muodossa.

Sotavankien kohtalo rautatien rakentamisessa oli todella karu. 16-18 tunnin työpäiviä tehden ja pelkällä riisillä eläen he joutuivat lähes käsipelillä raivaamaan tien läpi vuorten, kallioiden, sademetsien ja jokien. Työstä kieltäytymisestä oli seurauksena varma kuolema, sillä päivittäisen ruoan saannin edellytyksenä oli osallistuminen radan rakentamiseen. Kurjien olojen seurauksena yhdeksästäkymmenestätuhannesta radan rakentamiseen osallistuneesta länsimaiden sotavangista menehtyi 15 000 kpl. Yleisimpiä kuolinsyitä olivat aliravitsemus, sairaudet ja epäinhimillisiin työolosuhteisiin uupuminen.

Elokuvasta tutulla ja aidolla Kwai-joen sillalla pysähdyimme puoleksi tunniksi ihailemaan sotavankien aikaansaannoksia. Muutamassa hullussa kuukaudessa ja 200 000 aasialaisen "vapaaehtoisen" lisäavun voimin tuo rautatie kuitenkin syntyi, tappioiksi lienee laskettava siis tosin myös se tosiasia, että puolet noista thaimaalaisista, malesialaisista tai burmalaisista kuoli sotavankien tavoin rataa tehdessään. Yhteensä voi siis laskea, että tuon radan tekeminen aiheutti yli sadan tuhannen ihmisen kuoleman!

Kwai-joen sillalta ajoimme muutaman kilometrin päähän juna-asemalle, jossa liityimme kouluista pääsevien lasten joukkoon ja nousimme vanhan oloiseen junaan, joka lähti liikkeelle tuota sotavankien tekemää rautatietä. Natinan ja paukkeen säestyksellä kuljimme läpi viljelysten ja laaksojen. Erään oheisen kuvan vasemmassa yläkulmassa voi nähdä voi myös sen, kuinka rata kulkee aivan vuoren rinteen ja joen välissä osittain puupölkkyjen ja muiden tukien kannattamana.

Mukavan junamatkan jälkeen suunnistimme jo kohti seuraavan yön majapaikkaa ylempänä Kwai-joella. Ennen hotelliin menoa pysähdyimme kuitenkin norsupuistoon, jossa innostuimme jälleen kokeilemaan kyytiä noiden jättiläisten selkään nostetuissa metallikoreissa. Edellisen kerran Thaimaassa ollessamme kokeilimme norsulla ratsastusta Khao Lakissa ja tälläkin kertaa oli mukavan vilvoittavaa käydä heilumassa dumbon selässä sademetsän suurten puiden varjossa kulkevalla reitillä.

Khao Lakista poiketen kuskimme vei meidät elefantin selässä myös veteen Kwai-jokeen, missä kuljimme hetken aikaa melkoisen loiskuvassa kyydissä. Norsut myös näyttivät pitävän jokea käymälänään, sillä järkijään kaikki kärsänokat tiputtivat tuhdin kokoiset vihreät tortut veteen kalojen suunnattomaksi iloksi. Kuten oheisesta kuvasta näkyy, myös pikkuelefantit olivat jo pienestä pitäen emojensa mukana noilla reiteillä oppien näin mallia oikeasta käytöksestä.

Illan jo hämärtyessä saavuimme yöpaikkaamme aivan Myanmarin rajalle, missä meitä odotti Kwai-joella kelluva lauttahotelli. Hotellilla asetuimme huoneisiimme, joiden lankkulattioiden puolen sentin raoista näkyi alla virtaavan joen pinta. Ruokailimme joen penkalle tehdyssä ravintolassa, johon valitettavasti tuli lisäksemme myös varsin äänekäs lauma itänaapureitamme.

Kuten tälläkin reissulla on jo useampaan kertaan saanut huomata, niin venäläiset ovat tainneet kiistatta valloittaa itselleen kansaivälisten öykkärikansojen ykkössijan. Tätä mainetta ilmeisesti ylläpitääkseen he toivat mukanaan omat viinat, juopottelivat ja öykkäröivät äänekkäästi paikallisia loukaten ja illan kruunuksi eräs nuori venäläismies onnistui aikaansaamaan kunnon hälyn. Ensiksi hän tipahti totaalisessa vodkajurrissa pää lotisten suoraan penkiltä kiveykselle, sitten yritti tarttua aidan yli penkereen liaaniin, mutta kurottelun seurauksena tipahti parin metrin pudotuksen suoraan päälleen alla kukevalla kivetylle polulle. Aikamoinen lotina noinkin tyhjäpäisestä veli venäläisestä lähti ja verta roiskui kuin kurkkua olisi auki leikattu. Ajattelin mielessäni sitä nautinnollista krapulaa, mitä kaveri tulisi aamulla tuntemaan paikallisesta kyläsairaalasta herättyään - Well done, Russia!

Itse nautiskelimme muutamat Finladia-votkat pimenevässä illassa ja siirryimme turvallisesti lautoille nukkumaan ilman ylimääräisiä liaanijumppia.Veden solinaan oli rauhoittava nukahtaa ja siirtää ajatukset jo huomiseen paluumatkaan Pattayalle. Hyvää yötä!

Few words in english: Our second day on this Bangkok-River Kwai-tour continued with the visit on the floating markets. We took a boat and sail through some channels to the market place. Practically we took a boatride on the local sours. We sit tight and hoped that watersplashes from the boat would not get into our mouths!

Then we drove to the city of Kananchiburi close to the border of Myanmar. There we saw a big warcemetary of allied forces from the world war two. During the war more than 15 000 western soldiers and more than 100 000 local workers died building the Bangkok-Burma trailway for the japanese forces. The conditions were terrific during that time. Labours had to work from 16 to 18 hours per day to get their every day suplement of rice.

A short stop on the bridge of river Kwai. Someone may remember this bridge from the old movie? We also took a short ride with the train on the railway and after that a elephantride. This was our second time riding on a elephant and so much fun on this time too.

Just before the sunset we arrived to our hotel just few kilometers from the Myanmar border. A kind of romantic place on a drafts floating over the Kwai-river. Too bad the noisy group of drunken russian vodkatourists were also on the same hotel. Luckily they were positioned far from our rooms so not too much annoyance from them during the night. So good night from the Kwai-river. Tomorrow we are heading back to the Pattaya.