Tavoite: Tutustua jeeppisafarilla Margaritan saareen ja juoda rommia.
Lopputulos: Jeeppisafari peruuntui, mutta rommi on maistunut.
Lomamittarin lukema: 97%. Ulkona 35, huoneessa 22.

Kännykän herätyskello pirisi jo ennen kello seitsemää sen merkiksi, että pitäisi alkaa kasaamaan kamppeita päivän jeeppisafaria varten. Kevyt krapulanpoikanen kummitteli takaraivossa, onneksi en eilen illalla innostunut maistelemaan baarimikon ehdottelemia torakkapaukkuja eli La Cucharachoja. Kävimme pikaisesti aamupalalla ja menimme sovittuna aikana hotellin aulaan, josta Marcosin kaveri tulisi meitä noutamaan Landcruiserin kyytiin.

Carlos niminen heppu johdatti meidät vanhan linttaantuneen jeepin lähelle ja ihmettelimme jo siinä vaiheessa ääneen tilannetta. Kaveri koetti kovasti kehua avojeepin kyytiä, kuvaamaan pääsisi tietysti umpiautoa paremmin, mutta kun sopimamme diili oli ilmastoidusta Landcruiserikyydistä, niin kieltäydyimme kohteliaasti ja pyysimme selitystä. Carlos kertoi, että meille tarkoitettu ilmastoitu Landcruiser oli hajonnut edellisenä iltana, eikä heillä ollut käytössä muuta autoa. Onneksemme emme olleet maksaneet safaria etukäteen, joten siinä suhteessa ei ollut ongelmia.

Carlos soitti Marcosille ja molemmat pahoittelivat kovasti tilannetta. Marcos esitti, että hän hoitaisi meille seuraavaksi päiväksi alennettuun hintaan ilmastoidun umpijeepin, jolla pääsisimme sitten saarta koluamaan. Päätimme Jaanan kanssa kuitenkin kieltäytyä tarjouksesta, sillä keskusteltuamme useampien suomalaisten kanssa, ovat he olleet sitä mieltä, että emme jäisi paljostakaan vaille, vaikka tuota jeeppisafaria emme ostaisikaan. Ja jos totta puhutaan, niin onhan sitä joskus nuorempana tullut ennenkin Toyotan takapenkillä rommia ryypättyä, Corollan kyydissä ja hankien keskellä tosin ;)

Paiväsuunnitelmamme muuttui siis kertaheitolla, mutta improvisoimalla pärjää aina. Nappasimme repun selkään ja otimme taksin Playa el Aqualle, josta kävimme ostamassa tuliaisrommia. Ylihuomenna alkavat presidentinvaalit nimittäin aiheuttavat koko maahan alkoholimyyntikiellon, joten aika oli oikea noille hankinnoille.

Valuuttakurssit ovat myös muuttuneet täällä oloaikanamme. Nyt löysimme rantakadulta kauppiaan, joka antoi meille 3500 bolivaria euroa vastaan. Olipa joku kuulemma saanut jopa 3600 bolivaria. Joten älkää hyvät ihmiset vaihtako tänne tullessanne turhaan Venezuelan bolivareita Suomessa. Täällä on paljon parempi kurssi ja voitatte joka eurolla selvää rahaa.

Kassit kolmen euron rommipulloja täynnä palasimme Portofinoon, missä päätimme käydä katsastelemassa hotellin oman rannan, jossa emme olleet aiemmin juurikaan aikaa viettäneet. Uimaan tuohon omalle rannalle ei juurikaan tehnyt mieli mennä, koska aallot iskeytyivät rantaan tummanruskeina leväseinämina. Noin yleisenä huomiona voi tässä vaiheessa lomaa todeta, että näkemäni rannat ovat täällä olleet paljon Thaimaalaisia vaatimattomampia ja epäsiistimpiä. Toivottavasti Los Roquesilla nähdään jo parempaa.

Päätimme viettää päivän kuumimmat hetket uima-altaan suojaisilla varjoilla lepäillen ja samalla ympäristöstä kuvia napsien. Monesti aivan lähistöllä on pieniä huomaattomia asioita, joiden kauneutta ei heti huomaa. Caipiroscan herkistämässä mielentilassa pensaiden herhiläiset ja kaktuksen pikkuiset kukat alkoivat näyttää erikoisen kauniilta... Hei, mitä se baarimikko laittoi mun juomaan?

Jussin ja Outin kanssa teimme suunnitelman huomiselle päivälle. Aiomme pyytää taksikuskia viemään meidät jonnekin korkealle paikalle, josta saisi kunnon kokonaiskuvan saaresta. Margaritan korkeimmat huiputhan kohoavat reilusti yli kahden kilometrin korkeuteen, joten jos tuonne ylemmäksi vain jotain tietä pääsee, niin sinne huomenna yritetään. Lisäksi Jussilla on huomenna eräänlainen merkkipaalu saavutettuna, jota pääsemme juhlimaan barbequen merkeissä.

Portofinon henkilökunta on antanut meille itsestään miellyttävän, iloisen ja palveluhaluisen kuvan. Ranneke kädessä tarjoilut pelaavat ja loma luistaa. Vaikka englanti ei monellakaan taitu, niin hymyllä ja iloisella asenteella hommat hoituvat. Huonesiivoojat rakentavat joka päivä pyyhkeistä erilaisia pieniä "veistoksia", esimerkkinä oheisen kuvan joutsenet.

Lapsiperheille pieni varoituksen sana: kannattaa katsoa tarkasti perheen pienempien perään myös tässä hotellialueella. Eilen iltaruokailuun mennessä metrin päässä lasten leikkipaikalta pensasaidasta löytyi kolmemetrinen kuristajakäärme, jonka hotellin pojat tosin nopeasti palauttivat takaisin hotellialueen ulkopuolelle. Siitä on tullut itsekin iltaisin useasti syömään käveltyä, joten pikkaisen ihon pintaa kutitti ajatus moisesta kaulan ympärillä...

Täytyy toivottaa onnea tiistaina tänne tulleelle nuorten oululaismiesten kolmikolle, jotka aikovat lentää Caracasiin ja vuokrata sieltä auto muutamaksi päiväksi kiertoajelulle manner-Venezuelaan. Nuorena sitä uskaltaa ja täytyykin uskaltaa, sillä Caracas on yksi maailman vaarallisimpia kaupunkeja turistille liikkua.

Kohta on taas lähdettävä ruokailemaan. Mikäs on taas ollessa, kun ruoka maistuu, juomaa on tarjolla, kun sitä tekee mieli ja kelitkin ovat kohdallaan. Tällä kokemuksella Isla de Margarita on ollut aika aurinkovarma matkakohde. Kaikkina päivinä tähän asti on paistanut, lähes aina pilvettömältä taivaalta ja vain yhtenä aamuna on ollut hetken pilvistä. Ja loma jatkuu.

Tavoite: Lisätä rusketusta ja käydä vuorilla.
Lopputulos: Kävimme korkealla, mutta tähtäämme vielä ylöspäin.
Lomamittarin lukema: 99%. Ulkona 35, huoneessa 22.

Aamulla heräsimme vesisateen ropinaan huoneen ulkopuolelta. Nyt sade onneksi pysyi ulko-oven takana ja saimme ottaa aamukasteen vasta suihkutiloissa. Uusi kämppämme on paljon entistä miellyttävämpi. Sijainti katutasossa vähentää portaissa juoksua ja muutenkin huone on siistimpi. Ensimmäisen hotellihuoneen torakatkin puuttuvat, mutta niitä emme ole jääneet kaipaamaan.

Aamiaisen jälkeen aamu-uinti ja sitten taksia neuvottelemaan. Pienen tinkaamisen jälkeen Antonio-niminen kaveri suostui lähtemään jenkkilotjallaan kohti vuoria. Hinnaksi sovimme 80 000 bolivaria, jolla Antonio ja hänen 1980-vuodelta oleva kahdeksan litraisella V8-moottorilla varustettu Fordinsa olisivat meidän käytössä seuraavat kolme tuntia. Antonio oli ensimmäinen tapaamamme Chavezin kannattaja (johtuisikohan 40 litraa sataselle vievän auton omistuksesta - Chavez and cheap gasoline). Fordin mylvivän moottorin voimilla nousimme puolipilvessä olevan vuorimaiseman läpi kohti saaren korkeimpia kohtia. Sumun ja sateen takia kuvaaminen oli jokseensakin hankalaa. Näkymä vuorilta Porlamariin oli harmaa, mutta aika korkealla kävimme ja näköalat olivat huikeita.

Ylhäällä vuorella tapasimme mielenkiintoisia nuoria kavereita. Ihmettelimme porukalla puussa olevaa käärmettä jasattumalta ilmeni, että nuoret soittivat venezuelalaisessa sinfoniaorkesterissa, jonka ohjelmistoon kuuluu mm. Sibeliuksen Finlandia ja Valse Triste. Fiksun oloisia nuoria venezuelalaisia, varakkaista perheistä varmaankin. Viva Finlandia!

Kävimme puolen tunnin kävelyllä vuorenrinteen vehreissä metsissä. Käveleviä puita, upeita perhosia, liskoja ja monenlaista kummallista mihin ei koskaan suomalaisissa metsissä törmää. Vettä satoi välillä aika kovasti, joten kuvaaminen meni osittain mönkään kameraa varjellessa, mutta verkkokalvoille syöpyi taas uusia ennennäkemättömiä kuvia.

Vuorilta palatessamme päätimme ajaa eri reittiä takaisin hotellille, joten koukkasimme Playa Guacucan rannan kautta. Oheisista kuvista voi tiivistäen havaita Isla de Margaritan turismin hyvät ja huonot puolet. Ensimmäisessä kuvassa näkymä on kuin postikortista, mutta kun kameraa käänsi 90 astetta, niin näkyviin tuli vanhoja rikkinäisiä vessanpönttöjä, roskaa, jätettä ja roinaa. Miksi ihmeessä tuollaista paratiisinomaista rantaa ei siivota ja kunnosteta. Karmeinta oli huomata rottien juoksentelevan noissa jätteissä.

Eräässä vieraskirjan tuoreimmista kommenteista ystäväni Timo kommentoi, että meidän pitäisi keskittyä kuvaamaan enemmän paikallisia tipusia. Joten ole hyvä ;)

Toivottavasti ylempi tipu on sinun makuusi sopivan hoikka, sillä siinä olet väärässä, että venezuelalainen naiskauneus pohjautuisi vain noihin Botoxilla ja silikonilla rakennettuihin kaunottariin. Luojan kiitos täältä löytyy todellisuudessa enemmänkin luonnonkauniita naisia, jotka eivät uhkeita muotojansa häpeile. Chicas Venezuela!

Hotellille palattuamme nautiskelimme pizzat lounaaksi ja lähdimme allasalueelle auringon säteitä pyydystämään. Outi ja Jaana innostuivat osallistumaan tietokilpailuun ja aerobiciin. Back Street Boysien hitit olivat hieman huonosti tiedossa latinokappaleista puhumattakaan, mutta aikaa siinä mukavasti kului.

Nyt olemme valmistautumassa illan juhlia varten. Jussi ja Outi kutsuivat meidät sampanjalasillisille sen kunniaksi, että tänään oli Jussin ensimmäinen eläkepäivä. Ei varmaan kurjempi tapa aloittaa eläkkeen nauttimista?

Sitten barbeque-illallinen, hiukan karaokea ja sitten nukkumaan. Huomenna lähdetään Cubagua-saarelle snorklaamaan ja katamaraanikyydistä nauttimaan.

Espanjalainen sampanja maistui illan sydämessä mukavalta Jussin ensimmäisen eläkepäivän kruunaten. Kippistetyämme hetken istahdimme Iguana-baariin, jonne meille oli katettu hotelllin kokkien grillaama barbeque-ateria.

Tarjoilijat kantoivat punaviiniä laseihin samaa tahtia, kun me niitä vajensimme. Tämä ei selvästikään ole paikka, jossa viinaan menevällä olisi kuivaa. Olen loman ajan satunnaisesti törmäillyt erääseen samassa hotellissa asuvaan tanskalaiseen puuseppään. Kaverille on juomat maistuneet, miehen meno on ollut välillä erityisen huojuvaa kuten eilen ja esimerkiksi Jaana on erityisen ylpeä siitä, että täällä näkemämme todella humalaiset miehet ovat yleensä olleet joko tanskalaisia tai paikallisia. Ja tuon sanottua älkää luulko, että meillä suomalaisilla olisi ollut tylsää...

Barbeque-pihvit syötyämme suuntasimme Max Cafeeseen karaoken pariin. Täpötäyden ravintolan monikansallinen yleisö sai kuunnella suomalaisia tulkintoja karaokehiteistä. Itse valitsin ensimmäiseksi kappaleeksi Richard Marxin "Right here waiting for you"-biisin, jonka laulettuani jouduin erikoiseen tilanteeseen: tarjoilija tuli pyytämään minua viereseen pöytään kuvanottoon. Etelä-Amerikkalaiset turistitytöt halusivat päästä kanssani samaan kuvaan, koska olin kuulemma laulanut suoraan heidän sydämeensä ;)

Illan jonkinlaiseksi suomalaiseksi huipennukseksi tein karaoken biisivalinnaksi umpityperän, mutta ilmeisen onnistuneen teon. Pyysin karaoken vetäjiltä espanjankielisten biisien listan, valitsin biisin tyyliin "sormi summassa lapulle" (aivan sama mikä biisi, en kuitenkaan osaisi melodiaa enkä sanoja!) ja annoin mennä. Joku Julio Inglesiaksen kappale se oli, mutta kun kehittelin vauhdista siihen uudet suomalaiset sanat (ja melodian), niin porukka oli todella ihmeissään. Toki sanoin hilpeyttä synnyttäen mikkiin ennen laulua, että "no habla espanjol".

Tanssitytöikseni sain paikalla olleita suomalaisnaisia. Jaana, Outi ja Pirjo heiluttelivat pyllyjään latinorytmien tahtiin. Outin lennosta luoman koreografian tahdissa ja Karibian illan ihanassa lämmössä Julion biisi koki uuden sovituksen. Kokit ja tarjoilijat tulivat keittiön puolelta katsomaan hullua suomalaista ja porukka hakkasi rytmikkäästi käsiään. Hulluus on todellakin halpa luonnonvara!

Sitten vielä muutama lasillinen rommia ja nukkumaan. Huomenna aurinko paistaa ja katamaraani kuljettaa turkoosinsinisillä aalloilla.

Tavoite: Nauttia Karibian turkoosinsinisistä aalloista katamaraanin kyydissä.
Lopputulos: Loman ehdottomia huippukohtia, upeat näkymät ja hieno reissu.
Lomamittarin lukema: 110%. Ulkona 36, huoneessa 23.

Eilisillan rommeista johtuva kevyt kankkunen sai nopeasti kyytiä, kun kännykän kello herätti meidät aamupalalle ja valmistautumaan katamaraaniretkelle Cubaguan saarelle. Odotukset korkealla hyppäsimme Jussin ja Outin kanssa bussiin, joka kuljetti meidät muiden matkailijoiden kanssa Punta de Pietran satamaan, jossa Aquarius-niminen katamaraanialus meitä jo odotteli. Sekalainen kuppikunta eri kansallisuuksia oli valmiina veneretkelle turkoosinsinisiin aaltoihin.

Aurinko paistoi ja Venezuela näytti meille kauneimpia puoliaan. Olemme aina Jaanan kanssa pitäneet erityisesti veneretkistä ja tämänpäiväinen katamaraanireissu ei onneksi ollut poikkeus. Sitä fiilistä on sanoin vaikea kuvailla, kun edessä aukeaa lähes vihreänä välkehtivä Karibian meri, korvissa soi mielimusiikkia mp3-soittimesta ja auringon lämpö hyväilee ihoa. Sellaisena hetkenä on helppo unohtaa ikävät asiat, antaa hyvän olon vain virrata läpi ruumiin ja tuntea aitoa iloa onnistuneesta lomasta.

Maisemat reissulla olivat todella upeita. Meren sinivihreät sävyt, maukas ruoka ja loistava palvelu kruunasivat tuon mahtavan veneretken. Pysähdyimme snorklaamaan vanhalle laivanhylylle, jonka pelikaanit olivat ottaneet tukikohdakseen. Vesi oli kohtuullisen kirkasta ja vaikka vedenalainen elämä ei aivan Thaimaassa näkemällemme pärjännyt, niin mukavaa oli.

Rantauduimme upealle hienohiekkaiselle rannalle, jossa uiskentelimme tovin ja istuskelimme rannan aalloissa makoillen. Paatin henkilökunta kantoi meille rommikolaa, olutta ja raikkaita hedelmiä, joita nautiskelimme vesirajassa auringosta nauttien. Sanoisin, että siitä ei loma juurikaan voi paremmaksi muuttua, niin mainiolta se sillä hetkellä tuntui.

Ennen paluumatkaa kävimme porukalla kastautumassa vulkaaniseen saveen, jota oli saarella erikoisessa pienessä mutalammikossa. Oppaan johdolla upottauduimme miltei hehkuvan kuumaan mutavelliin, jonka kuulemma pitäisi antaa ikuisen nuoruuden :) Hetken saven peittämää ihoa auringossa kuivuteltuamme alkoi nahkaa kummasti kiristää ja iho alkoi muistuttamaan oikeastaan elefantin nahkaa. Kokovartalokuorintahoito kuului siis retken hintaan.

Paluumatkalla satamaan alkoi mukavasti väsyttämään, joten oli mahtavaa asettautua katamaraanirunkojen väliin viritetylle tasolle päiväunille. Suolan maku huulilla, väsyneinä mutta onnellisina palasimme tuolta takaisin hotellillemme.

Portofinossa olikin sitten meitä odottamassa ikäviä uutisia. Sunnuntaiksi varaamamme Los Roquesin matka jouduttaisiin peruuttamaan ja tällä hetkellä ei ole varmuutta, pääsemmekö tuonne "paratiisiin" lomallamme ollenkaan. Huomiset presidentinvaalit kuulemma sotkevat nuokin vähäiset lennot Los Roquesin suuntaan ja vasta sunnuntai-iltana selviää pääsemmekö yrittämään tuonne uudestaan mahdollisesti maanantaina.

Varajärjestelyksi ja retkiohjelmaksi olemme suunnitellet Los Fraillesin veneretkeä, mutta toki elämme vielä siinä uskossa ja toivossa, että lentomatka Los Roquesiin toteutuisi.

Nyt nukkumaan tai sitten lasilliselle. Unta vai hiukan rommia, siinäpä kysymys?